2024-7-lahetys

Heini Sirenin ja Jorma Kuitusen uutisia

 

Kaksoisvirran maan kuulumisia

Työkautemme Irakissa on päättymässä syksyllä, jolloin Jorma jää eläkkeelle ja Heini jatkaa nykyistä työtään Suomesta käsin. Lomalle lähtö oli samalla muutto takaisin Suomeen. Gazan sodan aiheuttamista jännitteistä huolimatta kevät sujui turvallisesti.  Alla kerromme tarkemmin viime vaiheen tapahtumia ja muuttuvaa elämäntilannetta

Tukimuotoja seurakunnalle

Fidan pienellä tuella Erbilin helluntaiseurakunnalle (Assemblies of God eli AoG-seurakunnalle) on voitu tuoda iloa sadoille lapsille ja pakolaisnaisille niin jesidileireissä ja Erbilissä. Kotiseurakuntamme sekä muiden seurakuntien tuki lastenkeskuksen laajennukselle on ollut todella merkittävää.

Huhtikuussa Fidan lapsityön asiantuntija Hanna Järvinen pistäytyi pitämässä koulutuksia AoG-seurakunnan yhteydessä olevien päiväkotien opettajille ja johtajille sekä jesidileirin lastenkeskuksen henkilökunnalle. Saimme viettää hienon viikon yhdessä unohtamatta nähtävyyksiä.

Seurakunta laajensi hiljattain toimintaa jesidien parissa avaamalla lastenkeskuksen uudella jesidipakolaisten leirillä. Heini osallistui keskuksen tulevien opettajien koulutukseen. Tarve lastentoiminnoille on valtava. Leirillä olevan koulun johtaja kävi pyytämässä tukea kesäkoulun järjestämiseksi lapsille, jotka eivät ole oppineet lukemaan ja kirjoittamaan koulussa. Kävi ilmi, että olisi myös valtava tarve perhetyölle, mutta ei ole resursseja palkata lisää väkeä tiimiin.

Kerran vuodessa seurakunta on järjestänyt Fidan tukemana jonkin tempauksen. Tänä vuonna oli lasimaalausta ja muuta askartelua sekä oppitunteja Raamatun naisista Syyrian pakolaisnaisille. Heini tuki naisten voimaantumista ja traumoista toipumista käyttämällä ns. Perhosnaisen tarinaa. Tarina alkaa siitä, mitä on hyvä elämä ja miten traumaattinen tapahtuma rikkoo siivet. Vähitellen aletaan rakentaa uudelleen hyviä asioita elämään ja luoda uusia unelmia, jolloin Perhosnaisen siivet rakennetaan uudelleen ja hän voi jälleen lentää. Useat naiset tulivat kiittämään ja kertoivat, että tätä opetusta tarvittaisiin kipeästi myös Syyriassa, josta he ovat paenneet.

Vielä viime metreillä Heini sai myös toteuttaa Together-järjestön kahden päivän koulutuksen Kurdistanin opetusministeriön lähettämille koulujen johtajille ja opettajille. Koulutus opasti tukemaan erityislapsia (ADHD & autismi) ja traumatisoituneita lapsia. Opetusministeriö halusi lisää koulutusta, ja koulujen johtajat pyysivät tulemaan tutustumiskäynneille kouluihin ja kertomaan, mitä muutoksia tulisi tehdä, jotta erityislapset voidaan paremmin ottaa huomioon.

Fidan ohjelma päättyy 2025

Kevään aikana saimme tietää, että Fidan Irakin ohjelma päättyy kokonaan vuoden 2025 lopussa. Tämä tuo meille surua, koska sen jälkeen Fidalla mahdollisesti ei ole enää hankkeita Lähi-idässä.  Lähi-itä, sen kansat ja etniset ryhmät ovat erityisesti sydämellämme, ja olisimme toivoneet, että työtä jesidien parissa olisi voitu laajentaa. Tämä voisi toki toteutua, jos olisi käytettävissä muita kuin Fidan ja ulkoministeriön myöntämiä varoja.

Konfliktien seurauksena monet kristityt ovat lähteneet Irakista ja muista Lähi-idän maista. Voi kysyä, lisääkö tämä hengellistä pimeyttä Lähi-idässä. Toisaalta iloitsemme siitä, että Erbilin helluntaiseurakunta ja myös toinen evankelinen seurakunta laajentavat tilojaan ja toimintaansa. On onneksi edelleen sitoutuneita paikallisia johtajia ja aktiiveja, joilla on näky omasta kansastaan. On tärkeää pyytää heille siunausta ja voimia näyn toteuttamiseen.

Työn merkitys

Kuluneen 3,5 vuoden aikana on usein tuntunut, että työ on haastavaa puurtamista. Mutta iloa tuo huikea kehitys kumppanien tekemässä työssä ja siinä, miten heidän työnsä on parantanut tuhansien haavoittuvassa asemassa olevin lasten, nuorten ja aikuisten elämää. On saavutettu merkittäviä parannuksia, jotka mm. tukevat vammaisten lasten kouluun pääsyä ja opintomenestystä. Sekä Halabjan vammaisjärjestö, että Erbilistä käsin toimiva Together-järjestö ovat vaikuttaneet uudistuksia opetusministeriössä laadukkaan ja oppilaiden tarpeita huomioon ottavaa koulutuksen hyväksi. Fidan osatuki Yes We Can (Kyllä Me Voimme) -vammaisjärjestöjen verkostolle on puolestaan voimistanut jäsenjärjestöjen työtä vammaisten naisten ja nuorten aseman parantamiseksi.

Ennen Suomeen tuloa olimme mukana viimeisen kerran kumppanien ja Fidan keskinäisessä kahden päivän seminaarissa. Niitä on järjestetty puolivuosittain, jotta järjestöt voivat esitellä toimintaansa ja oppia toisiltaan. Tällä kertaa päivät rohkaisivat mm. kehittämään vaikuttamistoimintaa viranomaisten suuntaan ja hakemaan uusia rahoituksia uusiin hankkeisiin. Tämä on erityisen tärkeää, jotta järjestöt voivat jatkaa toimintaansa Fidan tuen loputtua.

Muuttorumbaa ja hyvästejä

Viimeisen viikon käytimme pakkaamiseen työnteon ohella. Tavaroita myytiin ja lahjoitettiin pois jo parin viime kuukauden ajan. Silti jäi hieman ylikiloja, jotka onneksi lentokenttävirkailija katsoi läpi sormien. Siinä mielessä muutto oli helppo, kun kaikki huonekalut ovat Fidan ja jäivät jatkajalle.

Viime aikoina hyvästelimme ihmisiä, joiden kanssa olemme olleet tekemisissä. Pastoripariskunnan kanssa kävimme illallisella. Hyvästien jättäminen ei tosin ollut vielä lopullista, sillä elokuussa on tarkoitus mennä paikan päälle perehdyttämään uusi maaohjelmakoordinaattori Terhi Teiskonlahti, joka tulee jatkamaan Jorman työtä. Jorma on kiitollinen Jumalalle siitä, että rukouksiin vastattiin ja löytyi hyvä, kokenut henkilö kantamaan vastuuta loppujaksosta. Koska Heinin työ jatkuu Suomesta käsin, hänelle saattaa tulla matkoja myös Irakiin jatkossakin.

Kiitokset

Olemme erittäin kiitollisia, että seurakunnat (Hämeenlinna ja Hattula) sekä oma rukoustiimimme ovat olleet tukenamme tällä jaksolla. Pyydämme teitä muistamaan elokuun matkaa ja että perehdytys ja vastuiden siirto seuraajalle Irakissa sujuisi hyvin. Rukouksemme on myös, että Jumala herättää esirukoilijoita niin, että emme unohda Lähi-itää ja sen kansoja, jotka ovat Jumalalle yhtä rakkaita kuin me täällä Suomessa.

Heini & Jorma