Diakonia

Palvelemme lähimmäisiämme käytännön tasolla arjen haasteissa. Kunnioitamme jokaisen ihmisarvoa ja ainutlaatuisuutta.
Toiminta perustuu pääsääntöisesti vapaaehtoistyöhön.

Toimimme verkostoitumalla, tarvelähtöisesti, vastuuntuntoisesti ja tuemme ihmistä kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissavuorovaikutuksen kautta.

Ystäväpalvelu
Ruoka-apu
Toimitukset
Kuljetuspalvelu
Palvelumahdollisuus
Yhteystiedot

Ystäväpalvelu

Diakonia koostuu pääosin vapaaehtoisista, jotka toimivat seurakunnan täysivaltaisina edustajina palvellen tarpeessa olevia. Tukihenkilöt toimivat seurakunnan täysivaltaisina edustajina.

Tukihenkilöt toimivat muun muassa seuraavissa tilanteissa:
– Ikäihmisten luona vieraileminen
– Sairauden, surun ja kriisin kohdatessa tukena oleminen
– Ehtoollisen toimittaminen seurakuntalaisille
– Keskusteluapu ja mahdollinen arjessa tukeminen

Hyvän Tahdon Ruokajako (HTR)

TIISTAISIN 

HÄMEENLINNAN  HELLUNTAISEURAKUNTA TURUNTIE 12 sisäänkäynti sisäpihan puolelta

Klo 14.00–15:30 välisenä aikana

Ruokajakoon klo 14 mennessä tulleet saavat vuorolapun, jonka mukaisessa järjestyksessä pääsee sisälle hakemaan ruokaa. (Vuorolappujen jako alkaa aikaisintaan klo 13.40) Ruokajakelu tapahtuu alasalissa. Tarjolla olevia tuotteita otetaan kullakin kerralla annettujen ohjeiden mukaisesti omaan kassiin.

NOUDA RUOKAA VAIN TERVEENÄ

TERVETULOA!!!

 

Toimitukset

Tarjoamme käytännön palvelua ja neuvontaa seuraavissa toimituksissa:
– syntymäpäivät
– häät
– lapsen siunaus
– kodin siunaus
– hautaus

Kuljetuspalvelu

Tarjoamme mahdollisuuksien mukaan kyyditystä tilaisuuksiin ja hätätilanteisiin. Etusijalla ovat liikuntarajoitteiset, yhteiskunnan avun ulkopuolella olevat ja yksinäiset vanhukset, joilla ei ole perheen tukea saatavilla.

Palvelumahdollisuus

-Työkokeilu
-Vapaaehtoistyö

Yhteyshenkilö

Ruokajako- ja ystäväpalvelutoimintaan on mahdollisuus tulla tutustumaan.

Ruut Turunen
seurakuntapastori, diakoniatyön vastaava
0451074870